Satu täydellisestä äidistä

Olipa kerran täydellinen äiti. Äiti oli aina iloinen ja suorastaan pursui lempeyttä ja levollisuutta. Tarmokas ja reipaskin hän oli. Hiukset olivat aina huolitellut ja kasvoilla kevyt, raikas meikki. Äiti nousi joka aamu 5:30 keittämään lapsilleen aamupuuron, oikein runsaskuituisen ja terveellisen tietysti. Puuron lisäksi tarjoiltiin joka aamu itse puristettua tuoremehua. Täydellisellä äidillä ei ollut koskaan huonoja päiviä eikä hän koskaan sairastanut. Niinpä hän oli joka aamu heräileviä lapsiaan vastassa hyväntuulisena ja aurinkoisena. Lapset puettiin hienoihin, mieluisiin vaatteisiin ja jalkoihin sujautettiin vielä äidin joutohetkinään neulomat villasukat ja päähän hieno pipo. Äiti saatteli lapsensa kouluun ja palasi sitten puolivuotiaan kuopuksen kanssa kotiin tekemään askareita. Koti oli aina siisti ja äiti leipoi, lauloi ja teki ruokaa hoivatessaan samalla pikkuistaan. Päivittäinen juoksulenkki hoitui kätevästi pikkuisen uinuessa vaunuissaan. Iltaa kohden kuskatessaan lapsia harrastuksiin äiti tunsi tarmonsa vain kasvavan ja kotiin päästyään hän leikki lastensa kanssa väsymättä lainkaan. Talo täyttyi naurusta ja rakkaudesta kunnes oli aika mennä nukkumaan. Äiti peitteli lapsensa sänkyyn levollisin mielin ja ryhtyi vielä illan päätteeksi valmistelemaan seuraavan päivän askarteluja ja lounaaksi suunnittelemaansa suuritöistä ruokaa. Äiti oli nukkumassa kello 23:20 ja heräsi kuopusta imettämään klo 2:15, 3:30 sekä 5:15. Silloin olikin jo aika aloittaa uusi, ihana päivä.

Edellä on minun käsitykseni täydellisen, oppikirjan mukaisen äidin päivästä. Mistä olen saanut päähäni, että täydellinen äiti on juuri edellä kuvatun kaltainen?

Niiden vuosien aikana, joina olen ollut äiti, olen varmasti käynyt läpi kaikki mahdolliset riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteiden lajit. Rypenyt itsesäälissä, säälinyt lapsiani, raahustanut eteenpäin tuntien jatkuvasti, että muiden lapsilla asiat ovat paremmin. Yrittänyt kaikkeni ja silti tuntenut epäonnistuneeni.

Naiset! Vuosia kestäneen kenttätutkimuksen lopputuloksena on syntynyt johtopäätös: Yllä kuvatun kaltaista äitiä ei ole olemassa. Jo laskettaessa Täydellisen äidin katkeamattoman yöunen määrä voidaan päätellä, että kuvauksessa on jotain mätää. ”Täydellinen äiti” on satuolento, joka on kehitelty meidän naisten itsemme toimesta luomaan jatkuvia suorituspaineita ja viemään huomiomme siitä, mikä on oikeasti tärkeää.

Vauva-arki vastaa harvoin ennakko-odotuksiamme ja haavekuviamme. Vauvakuumeen kourissa ja raskausaikana ei kukaan osaa täysin kuvitella, minkälaista on puoli vuotta kolmen tunnin yöunilla haahuilleena yrittää näyttää ihmiseltä vauvamuskariin raahautuessa. Älkää käsittäkö väärin. Jokainen lapsi on arvokas, oman äitinsä kallein aarre ja totta kai oman lapsensa eteen tekee mitä tahansa. Ja lopulta kaikki on sen arvoista.

Odottaessani esikoistani olin raskauden loppumetreillä 19-vuotias ja äärettömän lapsellinen. Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä tuleman piti. En ollut koskaan edes pitänyt kenenkään muun vauvaa sylissä. Ryhdyin hommaan täytenä ummikkona. Näin jälkikäteen oletan, että moni asia olisi mennyt kivuttomammin, mikäli minulla olisi ollut realistinen käsitys siitä, minkälaista arki lapsen kanssa on käytännössä.

Nyt, 9 vuotta myöhemmin, koen olevani vähintäänkin tohtorisnaisia lastenhoidon jalon taidon saralla. On harmillista, ettei vanhemmuudesta myönnetä kunniamerkkejä eikä diplomeja. Moni äiti tai isä ymmärtäisi työnsä tärkeyden, mikäli näin olisi.

Aloin kirjoittaa tätä blogia siksi, että toivoisin jonkun muun saavan kokemuksistani jotakin irti. Kirjoitan neuvoja, joita toivon, että olisin itse vaippavuorten keskellä saanut (tai kuunnellut...). Vinkit ovat sovellettavissa myös isien vanhemmuuteen – hekin kun ovat täysin kykeneviä tekemään täysin samat temput, kuin me naiset. Tätä blogia ei pidä lukea otsa kurtussa – se on kirjoitettu pilke silmäkulmassa ja sävytetty sarkasmilla. Kaikki perustuu omiin kokemuksiini, mielipiteisiini ja pohdintaani. Olen oppinut monenlaista kantapään kautta. Olen tehnyt kammottavia virhearviointeja. Toisaalta olen myös ehkä tehnyt jotakin oikein – minun lapseni eivät ole niitä, jotka räkä poskella pitkin pituuttaan makaavat kiukuttelemassa kaupan karkkihyllyllä...

Poimi horinoistani ne kohdat, jotka tuntuvat sopivan juuri teidän arkeenne ja jätä omaan arvoonsa ne, jotka riitelevät oman näkemyksesi kanssa. En missään nimessä oleta, että jokaisen tulisi tehdä ja että jokainen tekisi juuri niin, kuin minusta on suotavaa. Juuri sinä olet oman lapsesi kohdalla todellinen asiantuntija. Älä koskaan kyseenalaista omaa maalaisjärkeäsi tai vähättele omia tuntemuksiasi – monesti tunne ja intuitio ovat järkeä edellä.

Arvoisa kanssakärsijäni. Tervetuloa lukemaan!