Kävin muutama päivä sitten ajatuksia herättävän keskustelun parin muun äidin kanssa. Juttelimme yleisesti omasta jaksamisesta ja mikä kenenkin kohdalla auttaa jaksamaan arjessa. Puhe kääntyi nopeasti äitiydestä nauttimiseen ja siihen, että meidän kaikkien mielestä median ja monen äitiblogin välittämä kuva äitiydestä on täyttä bullshittiä. Keskitytään vauvanvaate- ja lastenhuonesisustusauvoiluun, kestovaippailuun ja siihen, mitä kaikkea IHANAA on harrastettu vauvan kanssa. Kerrotaan, kuinka elo on nykyään niin fantastisen perhekeskeistä ja hehkutetaan vauvan täydellisyyttä. Kutsun ilmiötä ihkutukseksi.
On hämmentävää, että vaikka suomalaisen mentaliteetin mukaisesti ihmisten tuntuu olevan helpompi valittaa kuin keksiä myönteistä sanottavaa, blogimaailmasta tämä ilmiö on ainakin äitiyden osalta katoamassa. Tietenkin on upeaa, mikäli joku kokee vauva-arjen ainoastaan positiivisen kautta, mutta moisesta ihkutuksesta jää suuhun väkisinkin teennäisyyden maku. Varmasti jokainen pienten lasten vanhempi, jolla ei ole ylenpalttisesti lastenhoitoapua saatavilla, kärsii jossain määrin univajeesta, oman ajan puutteesta, kodin kaaoksesta ja usein parisuhdeongelmistakin.
Palataanpa siihen muiden äitien kanssa käymääni keskusteluun. Olimme kaikki kuulleet kaikkitietäviltä neuvojilta käskyn: "Muista nyt sitten nauttia!". Anteeksi kuinka? Näytänkö minä jotenkin tukka pystyssä, vaatteet sekaisin, meikittä siltä, etten nauttisi äitiydestä? Tarkoittaako univajeen aiheuttama lyhytpinnaisuus, itkuisuus, ajattelematon töksäyttely sitä? Ei tarkoita. Edellä mainituista asioista valittaminenkaan ei tarkoita, etten nauttisi tästä kaikesta. Miksi luulet minun venyttävän näitä oletettuja kärsimyksiäni aina vain uudella vauvalla, ellen saisi tästä mitään irti tai nauttisi?
Meillä täällä Suomessa vallitsee syyllistämisen ja syyllistymisen ilmapiiri. "Muista sitten nauttia" kätkee sisälleen suuren voiman, kun se töksäytetään tuoreelle hormonihirveyksissään kärvistelevälle äidille. Syyllistyminen tapahtuu sekunnin murto-osassa. "Kyllähän minä nautinkin...." ja äkkiä tulee mieleen, onko tullut näytettyä liian vähän siltä, että eläisi elämänsä onnellisinta aikaa. Kyllä siinä nyt kovempikin sissi tietysti murenee henkisesti ja ryntää oitis nettiin perustamaan ihkutusblogin.
Tuttavani on innokas hevosharrastaja ja kertoi nauttivansa ratsastuksesta. Hevosen selässä sitä kokee olevansa jotenkin niin elossa ja vapaa. Tuttava tokaisi mielestäni sangen osuvasti, että kuitenkin jos sinne hevosen selkään olisi köytettynä 24/7 ilman vessa- tai ruokataukoja, lakkaisi se hyvin pian olemasta kovin ihanaa. Sama koskee äitiyttä. Sopivina annoksina nautittuna se on loputon voimavara, onnellisuuden lähde ja antoisaa kaikin puolin. Lapsiöverit on taattu siinä vaiheessa, kun olet esimerkiksi kolmen kuukauden ajan kuuden tunnin pätkittäisten yöunien jälkeen herännyt pirtsakan vauvelin kanssa kello 5 ja jatkanut muiden tarpeista huolehtimista siitä hetkestä eteenpäin noin neljäntoista tunnin ajan ilman rauhaisia vessahetkiä tai mahdollisuutta istua alas syömään.
Totta kai sitä silti nauttii äitiydestä. "Nautinto" on kätkettynä päivän pieniin hetkiin - se ei ole pysyvää, aamusta iltaan kestävää euforiaa, vaan todellakin niitä pieniä asioita. Kun vauva ekaa kertaa moiskauttaa poskelle mojovan kuolasuukon ja sanoo maailman hellimmällä aksentilla "ÄITI". Kun röhnötetään sohvalla solmussa ilman, että on kiire minnekään. Isompi poika, joka hellyydenkipeänä käpertyy äidin kainaloon ja pyytää silittämään. Pienet hymyt, halit, pusut ja kauniit sanat. Ja seuraavassa hetkessä sitä jo taas herätään todellisuuteen, kun vauva repii vaippansa irti ja lirauttaa pissat vasta pesulasta tulleelle matolle, kaataa kissan vesiastian ja siivotessani pissalänttiä pistää poskeensa kaikki keittiön pöydän alle unohtuneet roskat. Isommat lapset juoksentelevat kuin päättömät kanat ja meteli sattuu aivoihin. Silti sitä jaksaa ja kestää kaiken, koska äitiys on se asia jota varten minä elän.
Mistään ei tule mitään ilman äitejä, jotka kaikesta huolimatta jaksavat päivästä toiseen. Aika velikultia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti